top of page

Tuoreita marjoja ja kasviksia läheltä

Tatu Wallenius on Hervannan uusi torikauppias.

Satu Lepistö

23.6.2021

Tatu Wallenius, 34, oli jo lapsena kova kauppamies. Jo kahdeksanvuotiaana Wallenius myi Tammelantorilla leluja- ensin omat, lopulta myös kavereilta ostetut. Kymmenvuotiaana Wallenius piti äitinsä kanssa maksullista parkkipaikkaa, jonka tuotot menivät kehitysvammaisen pikkuveljen päiväkotiryhmälle. Vuonna 2012 Wallenius perusti oman yrityksen Tmi: Tatun Makeat Marjat. Nyt Walleniuksesta tulee hervantalaisille toriasiakkaille tuttu, kun hän aloittaa marjojen ja kasvisten myynnin Hervannan torilla.
- Aiemmin samalla myyntipaikalla toiminut Kari Lehto on minulle tuttu ja vihjaisi minulle, että voisin jatkaa torimyyntiä täällä, Wallenius sanoo.
Hervannassa kuusipäiväistä toriviikkoa tekevä Wallenius sanoo, että aktiivinen torimyynti voi innostaa ja aktivoida muitakin myyjiä paikalle. Vilkas toritoiminta Hervannassa tuntuisi mukavalta. Walleniuksen yrityksellä on muutama muukin toripaikka Pirkanmaalla.

Lähituotteita ja mansikoita

Wallenius kokee syntyneensä palveluammattiin. Torityössä parasta on ihmisten palvelu, vaikka kesäkausi merkitseekin liki 20-tuntisia päiviä viisi kuukautta vuodesta.
- Palvelu on tänä päivänä se, mihin täytyy panostaa. Se on ainoa keino kilpailla suuria hypermarketteja vastaan, hän sanoo.
Palvelusta Wallenius antaa heti esimerkin: jos esimerkiksi iäkäs asiakas ei jaksa kantaa kotiin mansikkalaatikkoa, se viedään päivän päätteeksi asiakkaalle kotiin saakka ilman lisämaksua.
Wallenius on aina ollut kova tekemään työtä. Hän oli jo 16-vuotiaana peruskoulun päätettyään omaishoitaja yhdessä äitinsä kanssa omalle mummolleen. Vuonna 2012 hän opiskeli myynnin alan ammattitutkinnon, mutta työ on aina kiinnostanut opintoja enemmän.
- Nuorena tehdyt päätökset ovat varmasti ohjanneet tietäni yrittäjäksi, Wallenius pohtii. – Jos olisin jatkanut opintoja pidemmälle, olisin voinut päätyä tekemään jotakin muuta.
Omaan ammattiylpeyteen kuuluu sekin, että kaikki myyntiin tuleva haetaan mahdollisimman läheltä. Lähiruoka on se, mitä ihmiset nykyisin odottavat ja toivovat.
- Kaikki myös haetaan itse suoraan tuottajilta ilman välikäsiä, Wallenius kertoo.
Tuoretuotteiden myynnissä syntyy väistämättä jonkin verran hävikkiä, vaikka kokenut kauppias osaakin jo arvioida, kuinka paljon tavaraa tarvitaan. Hävikkiruuan Wallenius lahjoittaa seurakuntien ruoka-apuun.
- Olen aina ollut sosiaalinen ja halunnut auttaa muita, Wallenius pohtii. – Suomessa yrittäminen on tosi raskasta, mutta toisaalta yrittäminen antaa vapauden päättää itse tekemisistään. Siitä nautin.
Kuva: Satu Lepistö

bottom of page