top of page

Tutustu uuteen apteekkariin

Carpelan kuvailee itseään nuorekkaaksi ja rennoksi.

Fanittaa musiikkia ja fantasiaa

Milla Zuev

30.4.2024

Tällä hetkellä apteekkarina Hämeenlinnan Keskusapteekissa työskentelevä Max Carpelan on siirtymässä apteekkariksi Hervannan Duoon. Apteekki on väistyvän Bonusapteekin tiloissa. Uuden apteekin nimeksi oli monta vaihtoehtoa - yhtenä näistä Hervannan Viikinki – mutta lopulta Carpelan päätyi nimittämään uutta apteekkia Lähi-Apteekki Hervannaksi.

– Nimen on tarkoitus kuvastaa sitä, että olemme Hervannassa lähellä teitä kaikkia. Palvelumme on asiakaskohtaista ja asiakkaan tarpeet yksilöllisesti huomioivaa. Lähi-Apteekkiin on helppo tulla milloin vain, Carpelan kuvailee.

Uusi apteekki aukeaa 17. toukokuuta, jolloin myös Carpelan astuu apteekkarin saappaisiin.

Pääosin ennallaan

Apteekki itsessään säilyy pääosin samanlaisena kuin se nytkin on, sillä paikka on Carpelanin mielestä hyvin toimiva ja moderni. Apteekki on kuitenkin aina apteekkarinsa näköinen.

– Olen tällainen metallimieshenkinen persoona ja oman polkuni tallaaja, mikä varmasti näkyy asiakaspalvelun rentoutena. Maalaisjärkeäkin voidaan käyttää ollen samalla ammattitaitoisia. Suurempia muutoksia en lähde apteekkiin rakentamaan, Carpelan sanoo.

Koko apteekin henkilökunta pysyy samana – samat asiakaspalvelijat, farmaseutit ja tekninen henkilökunta jatkavat työssään.

– Minähän olen se, joka tällä hetkellä tietää kaikesta kaikkein vähiten. He ovat tottuneet tässä apteekissa olemaan ja osaavat hommansa, Carpelan pohtii.

Carpelan kaavailee apteekkiin myös joka kuukausi vaihtuvia kuukausitarjouksia. Hän työskenteli ennen Hämeenlinnaa 15 vuoden ajan Haka-apteekissa Tampereella.

Rento apteekkari

Itsestään Carpelan haluaa kertoa innostuksestaan näyttelemiseen.

– Minulla on näyttelemisen tiimoilta aina pieniä projekteja. Vuonna 2003 osallistuin Suuri seikkailu -ohjelmaan ja pääsinkin loppumetreille, mutten valitettavasti voittanut, Carpelan muistelee.
Carpelanilla on muutakin kokemusta taiteen saralta.

– Olen tehnyt yhteistyötä kirjailija Helena Wariksen kanssa – olen ollut esikuvana eräälle hänen kirjojensa sankarille Troylle. Waris on kirjoittanut hahmon ympärille Pohjankontu -trilogian. Minulle näistä kirjoista tärkein on Talvi verinen, josta on tehty musiikkivideokin, jossa näyttelen Troytä, nuorekas apteekkari kertoo.

bottom of page