top of page

USA:n vuodesta jäi elämänpituinen harrastus

Kari Lepistön lapsuuden USA:n vuodesta jäi unohtumattumattomia muistoja mieleen ja autotalliin nostalgiaa huokuva kesäauto.

Satu Lepistö

26.5.2021

Lukonmäkeläisen Kari Lepistön lapsuudenperhe asui vuoden 1975 ajan Kaliforniassa, tarkemmin Los Angelesissa, hänen isänsä työskennellessä ASLA-Fulbright -stipendiaattina UCLA:n yliopistossa.
13-vuotiaan nuoren pojan mieleen kokemukset rapakon toisella puolella asumisesta jäivät lopuksi ikää ja lisäksi matkaan tarttui rakkaus amerikanrautoihin. Ehkä konkreettisin muisto Lepistöllä jenkkivuodesta on kuitenkin autotallissaan, sillä hänellä on omistuksessaan isänsä Santa Monicassa asumisaikana hankkima auto, tuolloin uutena hankittu kullanvärinen Plymouth Variant vuosimallia 1975.
- Iso elämys oli se, kun ajoimme vuonna 1976 autolla USA:n halki New Yorkiin, josta se laivattiin Suomeen, Lepistö muistelee.
Lepistö sai auton isältään omakseen vuonna 1986 ja on yhtäjaksoisesti omistanut sen siitä asti. Auto oli hänellä käytössä vakituisesti vuoteen 1991, jolloin hän hankki puolisonsa kanssa toisen auton. Harrasteautoksi jäänyt Duster rekisteröitiin museoautoksi vuonna 2007. Museoautoksi virallistetulla autokaunottarella saa vuodessa ajaa vain 30 päivää.
- Auto otetaan usein käyttöön vappuna ja ennen liukkaita kelejä pois käytöstä lokakuussa. Ajokilometrejä kesässä tulee noin 2500, Lepistö kertoo.
Lepistön autoharrastus keskittyy autolla ajamiseen. Vikoja 46-vuotiaassa autossa ei juuri ole ollut. Jos niitä ilmenee, Lepistöllä on hyvä, tuttu autokorjaaja, joka osaa hoivata autoa pieteetillä.
- Arvostan suuresti niitä vanhojen autojen harrastajia, jotka pystyvät itse autojaan korjaamaan, Lepistö pohtii. – Itselläni taitoja siihen ei ole, vaan keskityn ajamiseen. Tämä Plymouth Duster on yllättävän hyvä auto ajaa. Toki se on meluisampi kuin uudet autot ja risteyksissä kallistaa enemmän. Mutta eipä tule autoon sähkövikoja, kun sähköllä toimii vain valot, Lepistö nauraa.
Kesällä rauhallisessa ajossa auto on mukava ajettava, mutta talven liukkailla se saattaisi olla hankala kevytperäisenä ja rumpujarrullisena ajoneuvona. Auto näyttää edelleen samalta kuin ostettaessa, sillä se on maalattu kertaalleen vuonna 1996 alkuperäisväriin. Muutoin se on alkuperäiskuntoinen ja hyvässä kunnossa.
- Siinä on n. 3, 7 litran 6-sylinterinen moottori ja automaattivaihteisto. Tätä Chryslerin 6-sylinteristä matalaviritteistä moottoria pidetään yhtenä maailman kestävimmistä. Uskoisin sen kestävän ainakin minun ajoni ja vielä seuraavan sukupolvenkin ajot, Lepistö sanoo.
Lepistö ei ole harkinnutkaan autonsa myymistä. Hän ei aio luopua autosta koskaan, sillä se herättää hänessä tunnepitoisia muistoja USA:ssa vietetystä ajasta, jolloin autolla käytiin lapsuudenperheen kanssa aina viikonloppuisin Los Angelesin eri nähtävyyksissä ja ajettiin lopuksi 25:n osavaltion läpi. Auto ei kuitenkaan ole jäänyt Lepistön ainoaksi harrastusautoksi.
- Kävimme vuonna 2006 nykyisen perheeni kanssa Floridassa ja silloin tykästyimme uuteen retromalliseen Ford Mustangiin. Retro tarkoittaa tässä sitä, että auto on uusi vuoden 2005 malli, jossa on piirteitä vanhoista Mustangeista. Avo-Mustangin hankimme vuonna 2007 ja se on ollut perheessämme siitä lähtien. Silläkin on ajettu vain kesäisin, Lepistö kertoo.
Mustang-harrastus on Suomessa suosittu ja jälkimmäisen auton hankkimisen jälkeen Lepistö on liittynyt Ford Mustang Owners Club of Finlandin jäseneksi.
- Tapaamisissa on hienoa nähdä eri aikakausien Mustangeja ja tavata mukavia samanhenkisiä ihmisiä, Lepistö pohtii.
Autoharrastuksesta innostuneille Lepistö vinkkaa:
- Jos ei itse halua tai osaa korjailla autoja, kannattaa hankkia hyväkuntoinen harrasteauto. Museokatsastettu auto tulee pidemmän päälle edullisemmaksi, sillä sen vakuutukset ovat edulliset eikä autossa ole ajoneuvoveroa.
Omat autonsa Lepistö pitää talvisin lämpimässä suojassa. Lähestyvän kesän merkki on se, kun harrasteautolla pääsee ensimmäisen kerran ajoon. Sitä kannattaa odottaa kerta toisensa jälkeen.

bottom of page