Uusi kohtaamispaikka Tampuri-Hervanta aloitti Duossa

Mari Männikkö ja Laura Ala-Korpi pitävät työstään Tampuri-Hervannassa ja ihmisten kohtaamisesta. Kuva: Sirpa Koivu

”Meillä on aikaa keskustella ja jutella”
Punaisen Ristin kohtaamispaikka Tampuri-Hervanta avattiin Duossa ystävänpäivänä. Paikalle oli kutsuttu yhteistyökumppaneita Hervannasta, mm. Hervanta-tupa, seurakunta, kaupungin maahanmuuttotyö ja lapsiperhetyö, nuorisopalvelut, Yhdessä Selviytymisen Tuki YSTI ry, Lähi-idän naisten yhdistys ry ja Naistari. Myös heidän toimintaansa pääsee jatkossa tutustumaan Hervannan Tampurissa.

16.2.2022

Hervannan Tampurin sisäänkäynti on Valtaväylän puolella Raxin ja intialaisen ravintolan välissä. Viime syksynä se toimi tilapäisesti eli Duon vanhan puolen nurkkapuodissa. PopUp tuli monelle tutuksi, nyt aiotaan mainostaa uutta paikkaa ahkerasti, jotta ihmiset löytäisivät sinnekin.
- Tarvetta kohtaamispaikalle oli, sillä kävijöiden määrä oli päivittäin suuri, parhaimmillaan sata henkilöä, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Laura Ala-Korpi kertoo. – Tila melkein loppui välillä. Kävijät toivoivat, että toiminnasta saataisiin pysyvää, ja sen perusteella SPR päätti keskittää toimintaa nyt Hervantaan.

Vapaaehtoisia tuetaan

Tampuri on lyhenne Tampereen Punaisesta Rististä. Hervannan kohtaamispaikassa on toimintaa arkisin eri ikäisille. Suomenkieliset vapaaehtoiset pitävät esimerkiksi iltaisin suomen kielen alkeis- ja jatkokursseja. Myös ilmaista terveysneuvontaa saa vapaaehtoisilta.
Suosittuja ovat olleet askartelu- ja lautapelipäivät sekä perhekerho, niitäkin jatketaan uusissa tiloissa.
Tampuri-Hervanta tarjoaa myös muille SPR:n vapaaehtoisille tilan, missä he voivat kokoontua ja harrastaa omaa toimintaa. Toiveissa on, että Hervantaan saataisiin perustettua omia vapaaehtoisryhmiä.
Ystäväpalvelussa on koko Tampereella mukana yli 100 vapaaehtoista.
Vapaaehtoisten taustalla toimivat tukena ja apuna koordinaattorit. Kaisa Kuuppo kertoo, että merkittävä osa hänen työtään on kouluttaminen ja viestintä. Hän hoitaa monia käytännön järjestelytehtäviä, kuten tilojen varausta ja tarjoilujen järjestämistä.
- Mikäli vapaaehtoiselle tulee haasteita ystävätoiminnassa, yritän auttaa ratkaisemaan ongelmaa. Mietimme esimerkiksi yhdessä, mitä hän voisi tehdä ystävän kanssa.

Kohtaaminen on tärkeintä

Kohtaamispaikkatyöntekijä Mari Männikkö on mieleisessä työssään ihmisten parissa. Aika monet erakoituvat ja kokivat yksinäisyyttä koronan aikana.
- Sitä ihmiset kiittelivät, että meillä on aikaa keskustella ja jutella. He sanoivat, että on ihanaa, kun saa tavata sydämellisiä ihmisiä. Opiskelijoitakin kävi kohtaamispaikassa. Tänne voi tulla vaan ja olla ilman sen kummempia tavoitteita.
- Ihmiset eivät välttämättä tule sen ohjelman mukaan, eivät katso esitteitä tai kellonaikoja, vaan tulevat ihmisiä tapaamaan. Kohtaaminen on tärkeintä.
Syksyllä kohtaamispaikassa tehtiin paljon yhteistyötä paikallisten kanssa. Heidät on kutsuttu jatkamaan sitä toimintaa uusissa tiloissa.
Punaisen Ristin vapaaehtoistoimintaa esitellään 3.3. Hervannassa. Huhtikuussa pidetään lapsiperheiden auttajakurssi, jossa voi oppia ensiapua lasten kanssa.