Vuoden Luontokuvat -kiertonäyttely tulee Vapriikkiin

Kuva: Tampereen kaupunki

Vuoden luontokuva -kilpailu järjestettiin 41. kerran vuonna 2021. Kilpailuun osallistui 13 110 kuvaa kaikkiaan 826 eri kuvaajalta. Kuvat kilpailivat aihealueittain kahdeksassa eri sarjassa sekä nuorten sarjassa.

Hervannan Sanomat
08.02.2022

Vuoden Luontokuvaksi 2021 valittiin Pekka Tuurin "Liskomies". Pekka Tuuri on Vuoden Luontokuva -kilpailun historian viides kuvaaja, joka on pystynyt uusimaan voittonsa. Kilpailun tuomaristo viehättyi voittoisan vedenalaiskuvan eksoottisesta tilanteesta ja tunnelmasta.
Vuoden Luontokuvaksi valittu on henkeäsalpaava tilannekuva, joka poikkeaa tavanomaisista näkökulmista: Se tuo esiin myös vähemmän nähtyä elämää ympäriltämme. "Vesiliskon maailma avautuu kuvassa hienona kokonaisuutena. Hääasuinen liskokoiras leijuu kutulammikossaan kuin avaruudessa. Vedenpinnan tuolla puolen maisemaksi piirtyy eläimen arkisempi ympäristö", tuomaristo tunnelmoi voittokuvaa.
Vapriikkiin saadaan esille Vuoden luontokuvan lisäksi kilpailun sarjavoittajat sekä muut kilpailussa palkitut kuvat.