Vuoreksen neuvolapalvelut saivat uutta tilaa

Terveydenhoitajat Emma Mäkinen ja Niko Maukonen olivat Vuoreksen neuvolapalveluiden uusissa tiloissa järjestelemässä tiloja asiakkaita varten. Kuva: Ali Heikkilä

Vuoreksen neuvolapalvelut saivat uutta tilaa käyttöön, kun kolmen viikon remontin jälkeen aukeni neuvolan Klaavan toimipiste.

Ali Heikkilä
08.02.2022

Toimipisteen osastonhoitaja Anneli Leponen kertoo, että aiemmin tiloissa toimi Klaavan päiväkoti, joka sai Vuoreksesta uudet tilat Vuoreksen Isokuusen alueelta. Sen jälkeen tiloissa tehtiin remontti ja tiloista saatiin neuvolatoimintaan sopivat.

Tiistaina alettiin ottaa asiakkaista vastaan

Maanantaina 7. helmikuuta neuvolassa tehtiin vielä järjestelyjä ja asiakkaita alettiin ottaa vastaan tiistaina 8. helmikuuta.
Edelleen toimii myös Vuoreksen neuvola Vuores-talolla. Uuden toimipisteen työntekijämäärä on kaksi terveydenhoitajaa ja yksi lääkäri.
Tiloissa on tilaa, laajentaa niin, että paikalla voi työskennellä tarvittaessa kolmaskin terveydenhoitaja. Vuores-talolla neuvolassa työskentelee niin ikään kaksi terveydenhoitajaa ja yksi lääkäri.
– Uusi tila tuli kyllä tarpeeseen, sillä vanhassa paikassa loppui tila, kertoo Leponen.
Hän kertoo, että alue kasvaa edelleen ja varsinkin lapsiperheitä muuttaa alueelle. Eli neuvolapalveluille on paljon kysyntää. Alueen väestörakenne on sellainen, että lapsia ja nuoria on paljon ja varttuneempaa väkeä vähemmän. Talossa on hyvät kulkutilat, vaunuilla pääsee 2 kerroksessa sijaitseviin tiloihin ja kulku on muutenkin esteetöntä. Lääkäri on paikalla neuvolapalveluiden omista palvelusta, lasten ja nuorten palveluista ja vastaanottopalveluista.