top of page

Yhteinen metsä kutsui runsaasti kävijöitä Suolijärven ulkoilualueelle

Yhteisen metsän esittelykatoksia ravisteli välillä ravakka tuuli.

Suolijärven ulkoilualueella ja polustoilla vietettiin Yhteinen metsä -tapahtumaa 25.9.

Sirpa Koivu

2.10.2024

Pääjärjestäjänä toi Mielen ry. Mukana oli myös useita sosiaalialan järjestöjä, yrityksiä ja toimijoita esittelemässä palveluitaan.
Tapahtuman tarkoituksena on muistuttaa jokaista pitämään yhdessä huolta meidän metsästä, joka pitää huolta meistä.

Järjestäjän mukaan kävijöitä oli päivän mittaan kaikkiaan 250, ja kolmelle ohjatulle retkelle innostui yhteensä 25 metsien ja polkujen ystävää. Opastuksesta retkillä vastasivat AhlmanEdun luontoalan opiskelijat.

Ruskamelontaa

Marketta Laitinen osallistui kanoottimelontaan, jonka tarjosi Hiking Travel. Isoon kanoottiin mahtui kuusi melojaa.

– Vaikka emme tunteneet toisiamme, matka sujui ihan mallikkaasti, etenimme hyvin rauhallisesti. Mantereen puolella voimallisesti puita ravistellut tuuli, ei tuntunut järven lahdukassa, Marketta kuvaili.
– Oli oikein upeat näkymät ruskaisille rannoille.

Kirpakka vihta

Karoliina Laitinen oli vastaanottamassa AhlmanEdun luontoalan opiskelijoiden Saara Kiviojan ja Titta Viinikaisen näyttöä. Karoliinakin kokosi itselleen tarjolla olevista oksista saunavihdan.

– Tässä vihdassa on mäntyä siksi, että olen kirpakka tyyppi. Lisäksi otin koivun ja pihlajan oksia sekä pajua, jossa on kipua ja tulehdusta lievittävä ominaisuuksia, luonnon omaa salisylaattia, Karoliina esitteli.
Tapahtuman toteutukseen oli saatu rahoitus Mansen Massit yhteisörahasta.

bottom of page