Yhteisöruokailu on juttuseuraa, hyvää ruokaa ja kulttuuria

Yhteisöruokailussa tapaa toisia ihmisiä ja saa juttuseuraa. Kuva: Tanja Juvani.
Maksuttomia yhteisöruokailuja on järjestetty Hervannassa maanantaisin YSTI ry:n tiloissa viime keväästä lähtien, ja ne ovat keränneet kiitosta kävijöiden keskuudessa. Mukavat yhteisöruokailuhetket ovat olleet kävijöille maanantain valopilkku. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman toimivaa yhteistyöverkostoa.
– Kaikki osatekijät toimivat mainiosti kuljetuksesta jakeluun, alusta asti yhteisöruokailun mukana ollut ystiläinen, Verkon vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Minna Lajunen kehuu.
Saumaton yhteistyö ja toisten tukeminen on ollutkin onnistuneen ruokailutoiminnan kulmakivi.
11.12.2025
Ykkösenä juttelu
Toistaiseksi kaikki halukkaat ovat mahtuneet ruokapöytään. Tredun Hepolamminkadulta toimitettu hävikkiruoka saa myös kiitosta.
– Ruokailijoiden mielestä ruoka on ollut hyvää. Mikä tärkeintä pöydässä saa juttuseuraa, tapaa toisia ihmisiä. Se yhteisöllisyyshän tässä on hienoa ja ilahduttavaa, Lajunen summaa.
Ruokailujen yhteydessä on kävijöiltä kyselty heidän kokemuksiaan. Tärkeimmäksi anniksi nousi yhteisöllisyys ja muiden kanssa jutteleminen. Itse ruokailu tuli tärkeysjärjestyksessä vasta näiden jälkeen. Puheensorina täyttääkin ruokailujen aikaan tilan.
Ruokailuhetkestä iloa arkeen
Yhteisöruokailuissa eri toimijat yhdistävät voimansa. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Pirkanmaan Voimia, Yhdessä Selviytymisen Tuki ry:n (YSTI) ja Tampereen kaupunki ovat yhdessä luoneet ruokailuhetkiä, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä ja tuovat iloa arkeen.
Voimia lahjoittaa samana päivänä jäänyttä hävikkiruokaa ja pakkaa sen, ja Tredun opiskelijat kuljettavat ruoan perille. YSTI vuorostaan tarjoaa paikan, jossa ruokailijat voivat kohdata ja hoitaa ruoan jakelun kävijöille. Tampereen kaupunki taas vastaa yhteisöruokailun kokonaiskoordinaatiosta.
Ruokailujen yhteydessä nähdään myös monipuolisia kulttuuriesityksiä ja tämän lisäksi paikalla käy toimijatahojen edustajia esittäytymässä ja kertomassa omasta roolistaan ruokailujen järjestämisessä.
Toimivaa yhteistyötä
Toimivaa yhteistyötä
Pirkanmaan Voimian toisen asteen alue-esihenkilö Lea Päivärinne on mielissään, että nyt hävikkiruokaa voidaan antaa syötäväksi sitä tarvitseville eikä ruokaa mene turhaan hukkaan. Tällä yhteisellä ponnistuksella on siis monimuotoisia vaikutuksia aina ekologisista sosiaalisiin ja yhteisöllisiin.
– On sääli, että ruokaa joutuu heittämään roskiin. Mutta nyt tämä yhteistyö Ystin ry:n, Tredun ja Tampereen kaupungin kanssa mahdollistaa sen, että ruokahävikki vähenee. Tämä palvelee kaikkia osapuolia. Muutoinkin yhteistyö on sujunut kaikkien kanssa helposti. Ja juuri toiminnan helppous onkin tärkeä edellytys sille, että yhteistyö on toimivaa, sanoo Päivärinne.
Yhteisöruokailu on hyvä osoitus siitä, miten kaupungin kaltainen iso organisaatio voi tehdä hedelmällistä yhteistyötä itseään huomattavasti pienempien toimijoiden kanssa.
– Olemme olleet todella tyytyväisiä, miten helposti ja mutkattomasti yhteistyö on sujunut kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa. On aina ilahduttavaa huomata, että yhteistyöllä voidaan saavuttaa enemmän hyvää aikaan kuin yksin puurtamisella, toteaa Tampereen kaupungin Hyvinvoinnin kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Mika Vuori.
Yhteisöruokailu on suunnattu yli 65-vuotiaille ja siihen voi ottaa osaa maanantaisin 15. joulukuuta asti Hervannassa YSTIn tiloissa klo 13.30–14.30 osoitteessa Insinöörinkatu 30. Idean äiti on Tampereen kaupungin suunnittelija Tiina Santala.
Hyvinvoinnin kehitysohjelma
Yhteisöruokailu on osa hyvinvoinnin kehitysohjelmaa, joka kokoaa yhteen tamperelaiset toimijat parantamaan asukkaiden hyvinvointia.
Hyvinvoinnin kehitysohjelman tarkoituksena on kaventaa kaupungin asukkaiden välisiä hyvinvointieroja. Ne liittyvät tamperelaisten lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin haasteisiin, ikäihmisten sosiaalisuuden ja toimintakyvyn ongelmiin sekä yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen kaupunginosissa.
Ohjelma kokoaa yhteen paikallisia toimijoita sekä kehittää niiden keskinäistä yhteistyötä. Laajassa sidosryhmäyhteistyössä on Tampereen kaupungin toimijoiden lisäksi mukana Pirkanmaan hyvinvointialueen, kolmannen sektorin ja seurakunnan, elinkeinoelämän, korkeakoulujen, oppilaitosten, tutkimus- ja kehittämislaitosten toimijoita sekä kaupungin asukkaita.
Ohjelman visio on ”hyvinvointi kuuluu jokaiselle – yhdessä voimme paremmin”. Hyvinvointi on jokaisen oikeus ja mahdollisuus. Se saavutetaan mahdollistamalla kohtaamisia ja tekemällä yhteistyötä.
Kehitysohjelman toiminnalla Tampereen kaupunki panostaa hyvinvointierojen kaventamiseen vuosina 2024–2027.


