top of page

Yli 30-vuotiaan Tampere-talon ohjelmisto syntyy tarkkaan pohtimalla ja tiimityönä

Kuva: Laura Vanzo.

Viime vuonna 30 vuotta täyttänyt Tampere-talo on tarjonnut tamperelaisille ja kaupungissamme vieraileville viihdettä ja kulttuuria koko historiansa ajan.

Satu Lepistö

20.10. 2021

Ohjelmapäällikkö Samppa Rinne on työskennellyt Tampere-talossa vuoden 2019 toukokuusta lähtien ja toiminut tätä ennen myös Lahden Sibeliustalon ohjelmapäällikkönä usean vuoden ajan. Hän tekee kesäisin Lahteen Kaupungin äänet -festivaalia. Suuren kulttuuritalon ohjelma syntyy aina tiimityönä.
- Yhteistyössä on voimaa, kukaan ei tee näitä töitä yksin, Rinne toteaa.
Rinne sanoo, että jokainen yksittäinen konsertti tai tapahtuma vaatii paljon ennakkotyötä, joka jää asiakkaalle näkymättömiin, mutta mahdollistaa tapahtuman sujumisen mutkattomasti. Näkymätöntä työtä on sopimusteknisten asioiden lisäksi esimerkiksi markkinoinnissa, teknisessä suunnittelussa, tilajärjestelyissä, ruokailuissa, majoituksissa, kulkemisten järjestelyissä ja talouspuolella. Tampere-talon keikat ovat usein isoja tapahtumia.
- Henkilökuntamäärä vaihtelee tarpeen mukaan, mutta esimerkiksi ison salin konserteissa voi olla 20-30 henkilöä tekemässä keikkaa, ja tähän kun laskee lisäksi vielä ennakko- ja jälkityöt, työllistämisvaikutukset ovat ihan merkittävät, Rinne sanoo. – Rajoitusten vapautuminen on suuri helpotus, sillä saamme vihdoin tehdä tätä työtä ja mikä tärkeintä, ihmiset pääsevät keikoille!

Paljon tarjontaa kulttuurinnälkäisille

Tampere-talon esiintyjät tulevat aina talon ulkopuolelta, eli talossa ei ole sisäistä tapahtumatuotantoa.
- Sovimme konserteista joko suoraan esiintyjien tai heidän edustajiensa kanssa, Rinne sanoo. – Meille tarjotaan paljon esiintyjiä ja etsimme aktiivisesti ohjelmaa, ja näistä muodostuvat sitten valinnat sopivasti tasapainoillen tarjonnan ja oman ideoinnin välissä.
Se, kuinka aikaisin tulevat tapahtumat ovat tiedossa, vaihtelee keikkakohtaisesti paljonkin. Jotkut keikoista saattavat olla myynnissä jopa yli vuoden, toiset taas muutaman kuukauden.
- Tavanomaisesti keikat menevät myyntiin arviolta 6-12 kuukautta ennen keikkaa, Rinne sanoo. – Viime vuosien suosituimmat keikat ovat olleet yleensä ne sen vuoden suosituimmat artistit, jotka muutenkin ovat esillä eniten. Vastaan itse erityisesti pop-puolen keikoista, mutta esimerkiksi myös Tampereen Filharmonian konsertit sekä meidän vuosittainen ooppera sekä baletit ovat myös erityisen suosittuja.
Tampere-talossa ohjelmaa järjestetään useammassa tilassa.
- Meillä on Iso Sali, pieni Sali, Sorsaklubi, Aulaklubi, Maestro ja myös muita tiloja, joissa satunnaisesti tehdään keikkoja. Tilat vetävät väkeä muutamasta kymmenestä pariin tuhanteen. Keikkoja voi olla päivän aikana kolme ja viikossa helposti viidestä kymmeneen. Vuodessa meillä on noin 300-400 keikkaa ja kokoukset päälle, joten pääsemme pitkälle yli tuhanteen tapahtumaan vuodessa, Rinne sanoo.
Tulossa on jälleen kiinnostavia tapahtuma. Rinne nostaa esimerkkeinä syyslomaviikolla esitettävän taikashown, Tampereen Kirjamessut, Viron kansallisbaletin Liisa Ihmemaassa-esityksen ja vaikkapa Neljän Ruusun keikan Sorsaklubilla.
- Kaikenlaista on tulossa siis, Rinne toteaa.

bottom of page