Hervantatupa kutsuu tutustumaan


Hervantatupa muutti uusiin toimitiloihin osoitteeseen Pietilänkatu 8 A 27 maaliskuun puolivälin paikkeilla. Keskiviikkona, toukokuun 23. päivänä, vietetään avoimien ovien päivää kello 10–16.
– Järjestämme avointa toimintaa kaikille lapsiperheille. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan, sanoo ohjaaja Riikka Latonen.

Lue lisää

 

 

 

Kuvia ja sanoja Vaparilla


Hervannan Vapaa-aikakeskuksen toisen kerroksen aulassa on toukokuun 27. päivään asti näyttely Kuvista sanoihin. Esillä on Virpi Koiviston maalauksia ja Ari Sipposen niihin tekemiä tekstejä.
– Olemme puhuneet näyttelyprojektista jo vuosia sitten ja nyt tuli aika toteuttaa se, Koivisto kertoo.

Lue lisää

 

 

 

Perusasiat ensin


Jälleen kerran Tampere on valittu vetovoimaisimmaksi Suomen kaupungeista. Se on totta kai hyvä asia, että maineemme on hyvä ja että tänne halutaan muuttaa.
Tampere on tehnyt vuosia töitä saadakseen ja pitääkseen tämän kunnian. Tampere on investoinut voimakkaasti saadakseen kuvansa näyttämään hyvältä ja houkutellakseen korkean teknologian yrityksiä Tampereelle. Lisäksi meillä on valtavat investointisuunnitelmat lähitulevaisuuteen. Investointeja toki tarvitaan, mutta ne pitää tehdä rahatilanteen mukaan ja miettiä, olisiko aika investoida myös tamperelaisiin ja heidän tarpeisiinsa.

Lue lisää

 

 

 


Yksityisyydensuoja | Rekisteriseloste